My Story ◡̈

En oo koskaan mitään tämmöstä Blogia (uutiskirjettä?) aiemmin kirjotellu, joten ihan uuden äärellä, jipii. Silloin kuumimpaan blogiaikaan meil oli 30 min tietskariaika per pv, nii siinä ehtinyt juuri muuta kuin käynnistää tietokoneen, pyörähtää galtsus ja selaa vähän riemurasiaa (muistatteko muuten miten yks aktiviteetti oli mennä kaverin luo ja olla yhes koneel). Sitten kun vapaus koitti muutettuani omilleni, kehiin ehti astua Instagram, joka tosin piti ladata 6tag nimisenä sovelluksena Nokia Lumiaan. Eikä sinne Instagramiin tuolloin mitään kirjoteltu kun oli liian kiire tehdä siirtymää image based content -aikakauteen.

Kirjekavereita mulla oli pienenä joitakin, mut se oli muistaakseni vähän semmosta et lähinnä kerrottiin toisillemme mitä harrastetaan, onko gerbiiliä ja tykkääkö enemmän Ari Koivusesta vai Anna Abreusta ja sit ne loppu aina sillee ”…mutta nyt pitää mennä syömään, moikka! ◡̈ ps. vastaa pian!” Jotenkin joka kerta niiden piti muka mennä syömään just sopivasti ku sivun tila loppu??

Tein taustatyötä ja päädyin vähän googlailee, että millasia Eka blogi -postauksia ihmiset on tehnyt ja ne kertoo näissä näköjään alkuun ihan vaan itsestään ja mielenkiinnon kohteistaan. Joten… Ei oo lemmikkejä ja olin aikoinani team Ari (miksi). No joo…

Olin yks päivä yhessä kahvilassa piirtämässä ja salakuuntelemassa kun mun viereisessä pöydässä oli pari tyyppiä mitä luultavimmin tindertreffeillä. Se mimmi kysy siltä jäbältä jossakin vaiheessa jotakin sellasta että ”So I’m curious to know - what’s your story?” Se äijä hekotteli vähän vaivaantuneena ja sano jotain että ”Well öö I work at the airport and öö yeah haha” ja ei vissii meinannu keksiä oikein mitään muuta sanottavaa siihen hätään (ymmärrettävää). Olin semi huojentunut kun tää supliikimpi treffaaja sai sit kuitenkin luotua aasinsiltoja lentokentistä matkusteluun jne., vaikka ois toisaalta kiinnostanut kuulla, että mitä sieltä ois tullu jos tälle jäbälle ois annettu enemmän aikaa.

Siinä pelossa, että joku jonain päivänä kysyis et mikä on My Story, päätin et se ois tää (lainaus Julialle laitetusta Whatsapp-viestistä):

”Lapsena joskus tyylii 8v löysin sellasen homeisen persikan mut sillee homeinen et sil oli semmonen haituva? Hento harmaa karvakerros ympärillä? Ja sit olin sillee ok tää on vitun rare keissi ja tätä pitää tutkii (olin just kattonu E.T.) ja sit laitoin sen mun repun etutaskuu ettei se menis muhjuseks ja vein sen seuraavana päivänä kouluun ja näytin opelle et katoppa vittu tätä ja se oli et lol se on homees ja heitti sen roskii”

Hassu juttu, tälle postaukselle kuvituskuvaa ettiessä muistin sellasen yhtyeen ku The Moldy Peaches. Oli joskus ~2014-2017 mun semmost ultimate comfort musaa. Musakornerin erityismaininnat: Nothing Came Out ja Big Girls Don’t Cry (Live ’99) .(Jälkilisäys postaamisvaiheessa: tää oli myös nyt tänään päivän levy instagramin @arvaaalbumi -tilillä?!?)

Meni nyt huolel nostalgiakirjeeks, jospa ensi kerralla ajankohtaisempiin aiheisiin… mutta nyt pitää mennä syömään, moikka! ◡̈